Vihreä blogi

Suhteellisuudentajua, ministeri Lehtomäki

–  kirjoittanut Panu Laturi 15.05.2008

Keskustelu vaalirahoituksesta käy kuumana. Kansanedustajat astuvat ulos kaapeistaan vauhdilla mediakohun säikäyttäminä. Uusia avauksia läpinäkyvyyden parantamiseksi esitetään niin rivakasti, että harkinta tuppaa unohtumaan.

Iltalehden verkkoversiossa julkaistu ympäristöministeri Lehtomäen (kesk.) ehdotus siitä, että vaaleissa tarvitsisi julkistaa vain yli 10 000 euron tuet, oli täysin suhteellisuudentajuton.

Vaalirahoitus avoimeksi jo kunnallisvaaleissa

–  kirjoittanut Panu Laturi 14.05.2008

Puolueiden pitäisi sitoutua jo kunnallisvaaleissa ilmoittamaan myös ehdokkaidensa tukiryhmien lahjoitukset. Ehdokkaiksi ei pitäisi ottaa sellaisia, jotka eivät tähän suostu.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli on saamassa nyt aikaan sen, että vaalirahoituslaki vihdoin korjataan tukiryhmien rahoituksen julkisuuden sekä rangaistavuuden osalta. Uudistus ei kuitenkaan todennäköisesti ehdi valmiiksi kunnallisvaaleihin.

Tämän takia politiikan uskottavuuden kannalta en näe muuta vaihtoehtoa kuin sen, että puolueet ja heidän ehdokkaansa sitoutuvat jo ennen kunnallisvaaleja siihen, että kaikki valitut valtuutetut julkistavat oman sekä tukiryhmänsä rahoituksen syksyn kunnallisvaaleissa.

Vaalirahoituslain rikkominen rangaistavaksi

–  kirjoittanut Panu Laturi 12.05.2008

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli hämmästytti viime viikon A-Studiossa paljastamalla, että hän tarkoituksella ja tietoisesti rikkoo vaalirahoituslakia. Perusteena hän käytti sitä, että rikkomisesta ei ole erikseen säädetty rangaistusta. Toivon, että keskusta selkeästi irtisanoutuu Kallin toiminnasta.

Kysyn, onko ryhmäpuheenjohtaja Kallin kanta siitä, ettei vaalirahoituslakia tarvitse noudattaa, koko puolueen ja sen eduskuntaryhmän jakama? Vastuullisessa tehtävässä toimivan Kallin kantana tuntuu nyt olevan, ettei lakeja tarvitse kunnioittaa niin kauan kuin niiden noudattamatta jättämisestä ei ole luvassa rangaistusta.

Absurdeja puheita

–  kirjoittanut Tarja Cronberg 08.05.2008

Nato-keskustelu ryöpsähti vappuna, kun Eero Heinäluoma totesi, että "Suomi voi hyvin pysyä sotilasliiton ulkopuolella myös ensi vaalikauden, jos Suomen kansan enemmistö tätä tukee". 

Aikamoinen poliittinen linjanveto. Käänteinen ajatus "me sosiaalidemokraatit viemme Suomen Natoon vaikka kansa ei sitä haluaisi" osoittaa ajatuksen mahdottomuuden. Kansan tahto on Nato-jäsenyyttä haettaessa itsestään selvyys jo siksi, että Naton jänenyyshakemuskriitereissä edellytyksenä on kansan tuki jäsenyydelle.

Yliopistot polttopisteessä

–  kirjoittanut Kirsi Ojansuu 06.05.2008

Eduskunnassa luettiin tänään opposition välikysymys yliopistojen asemasta. Mielestäni on hyvä ja tarpeellista, että yliopistojen asemasta ja korkeakoulutuksesta keskustellaan. Yliopistolaitoksen uudistaminen on vaikea ja haasteellinen asia. Joudumme tasapainoilemaan tuottavuusohjelman, palkankorotusten ja ikäluokkien pienenemisen aiheuttaminen haasteiden keskellä.

Nyt haluan peräänkuuluttaa erityisesti demarien vastuuta. Opetusministerin salkku oli yhtäjaksoisesti demareille kahdeksan vuoden ajan vuosina 1999-2007. Tämän hetkinen tilanne on pitkälti seurausta demariministerien aloittamista uudistuksista, sillä yliopistojen rahoitusongelma ei ole syntynyt vuodessa. Nyt onkin paikalla hieman kerrata heidän osuuttaan yliopistolaitoksen kehittämisessä.