Blogi

Epäpoliittisuutta kehissä

–  av Kerttu Hakala 12.11.2008

Vaikka miltei kaikki henkilökohtainen on poliittista ja tykkään kirjoitella tänne muistakin tunnelmista kuin päätöksenteosta ja yhteiskunnan vääryyksistä (terkut vaan Penalle vai kuka se oli, joka jossain vaiheessa toivoi että pysyisin vaan asiassa ja lopettaisin henkilökohtaisen jauhamisen...), niin nyt voi tulla hieman hiljaista. Keskityn lähinnä uuteen elämään.

Kiinteistön hankkiminen Venäjältä on mahdollista

–  av Heli Järvinen 07.11.2008

Ulkomaalainen voi vapaasti hankkia kiinteistön Suomesta joko ostamalla, vuokraamalla tai perimällä. Kiinteistön hankinnan tulee tapahtua Suomen lakien mukaisesti. Mutta voiko suomalainen hankkia esimerkiksi kesämökin Venäjältä?

Piirun verran parempi päivä

–  av Heli Järvinen 05.11.2008

Tänään herätessä maailma tuntui yksinkertaisesti piirun verran eilistä paremmalta paikalta. Paikalta, jossa ehkä sittenkään vielä joskus ei ole merkitystä ihmisen ihon värillä, uskonnolla, kielellä eikä sukupuolisella suuntautumisella.

Taas vaalipäivä

–  av Aija Salo 04.11.2008

Tänään jännitän USAn presidentinvaaleja. Suomen molemmissa edellisissä presidentinvaaleissa olin ensimmäisellä kierroksella Heidi Hautalan takana, vaikka reaalipoliittisesti toivoin Tarja Halosen voittoa. Ajattelin, että ensimmäisellä kierroksella voi tukea parasta ehdokasta ja riittää, että asetun vasta toisella kierroksella sen ehdokkaan taakse, joka on paras niistä, joilla on todelliset voittomahdollisuudet.

USAn presidentinvaaleissa ei ole toista kierrosta, ellei puolueiden esivaaleja lasketa ensimmäiseksi kierrokseksi. Demokraattien esivaalissa kannatin Hillary Rodham Clintonia. Hänen hävittyään siirryin kannattamaan Barack Obamaa. Vaali on luultavasti tiukka, ja jos Obama häviää John McCainille, pettymykseni ja kiukkuni suuntautuu osittain niitä äänestäjiä kohtaan, jotka valitsevat jonkun pienpuolueiden ehdokkaista. Vaikka sekä Obaman että McCainin politiikassa - tai pikemminkin USAn politiikassa presidentin johdolla - tulee varmasti olemaan valtavasti kritisoitavaa, kumpi sitten tuleekaan valituksi, demokraatin valinta on todella tärkeää George W. Bushin kahdeksan vuoden katastrofikauden jälkeen.

Sähkönen floppi

–  av Kerttu Hakala 30.10.2008

Pistää ärsyttämään kyllä ihan tosissaan, että sähköstä äänestystä on lobattava niin paljon - vieläkin, vaikka osa kokeilukuntien äänestäjien äänistä on jäänyt järjestelmän ulkopuolelle! En ole itse koskaan tajunnut, mikä ihme siinä äänestyksen sähköistämisessä nyt on pointtina.