Vaalirahoituslain rikkominen rangaistavaksi

–  av Panu Laturi 12.05.2008

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli hämmästytti viime viikon A-Studiossa paljastamalla, että hän tarkoituksella ja tietoisesti rikkoo vaalirahoituslakia. Perusteena hän käytti sitä, että rikkomisesta ei ole erikseen säädetty rangaistusta. Toivon, että keskusta selkeästi irtisanoutuu Kallin toiminnasta.

Kysyn, onko ryhmäpuheenjohtaja Kallin kanta siitä, ettei vaalirahoituslakia tarvitse noudattaa, koko puolueen ja sen eduskuntaryhmän jakama? Vastuullisessa tehtävässä toimivan Kallin kantana tuntuu nyt olevan, ettei lakeja tarvitse kunnioittaa niin kauan kuin niiden noudattamatta jättämisestä ei ole luvassa rangaistusta.

Suomalainen yhteiskuntajärjestelmä on pitkään perustunut lain kunnioitukseen ja siihen, että meillä on myös ohjaavia lakeja, joiden noudattamatta jättämisestä ei ole erikseen säädetty rangaistusta. Tästä huolimatta nämä lait ovat tehty samalla tavalla noudatettaviksi kuin ne, joiden rikkomisesta voidaan tuomita rangaistukseen.

Haluaako Kalli tarkoituksella vesittää avoimuuden lisäämiseksi säädetyn vaalirahoituslain? Lain tarkoitus on, että jokainen kansanedustaja avoimesti kertoo kampanjan aikaisista taloudellisista sitoumuksistaan. Nythän emme voi tietää, kenen pussiin Kalli eduskunnassa pelaa, äänestäjiensä vai salaisen lahjoittajansa. Lain mukaan eduskuntavaaleissa jokaisen yli 1 700 euron lahjoituksen antaja on ilmoitettava.

Vaalirahoituslain ilmoitusvelvollisuuden rikkominen on tehtävä rangaistavaksi. Sopiva rangaistus voisi olla esimerkiksi kampanjaan lahjoituksena saadun summan suuruinen sakko sekä lahjoittajalle että lahjoituksen saaneelle kansanedustajalle.

Niin kauan kun eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalli kieltäytyy kertomasta, kuka hänen salainen tukijansa on, vaalirahoituslakia voi kutsua Lex Kalliksi. Juuri tällaisten tapausten ja epäilyksien estämiseen laki on nimittäin tarkoitettu. 

Mikäpä siinä jos toine

By Pentti (inte verifierad) 12.05.2008

Mikäpä siinä jos toine toiselle rahaa antaa. Kalli on rikoksensa tunnustanu ja nyt sitte voi oikeus toimia. Sieltähän luulisi syvänvihreän oikeusministerin lähettävän erikoisjoukot kallin kimppuun.

Hyvä kirjoitus.

By Sini Alén (inte verifierad) 12.05.2008

Hyvä kirjoitus. Vaalirahoituksessa on lisäksi yksi ongelma, joka ärsyttää minua. Huomasin viime vaalien jälkeen, että moni "rividemari" kaupungissani ilmoitti vaalirahoitukseksi 0 euroa, vaikka hänen kuvansa oli ollut yhteisissä vaalimainoksissa useammin kuin omani - ja itse ilmoitin kuitenkin rehellisesti satoja euroja. Ehdokkaat ajattelevat, että kun varakas puolueyhdistys maksaa yhteismainoksen, ei sitä tarvitse ilmoittaa. Kuitenkin näihin yhteismainoksiin on usein käytetty henkeä kohti enemmän rahaa kuin esim koko minun vaalikampanjaani - minkä tein omalla rahalla.

Käsittämätöntä

By j. virta (inte verifierad) 12.05.2008

On käsittämätöntä, ettei Kepun Kallin toiminta ole tullut enempää julki. Kansanedustajalta - vaikkakin kepulaiselta - toivoisi korkeaa moraalia ja sääntöjen noudattamista! Nyt Kalli osoittaa ihan täysin päinvastaista.

Ei tekstiviesteistä pitäisi joutua eroamaan mutta Kallin pää pölkylle! Mitä tekee oikeusministeri?

Maan tapa

By Yhteiskuntakriittinen (inte verifierad) 12.05.2008
Panu Laturi wrote:

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli hämmästytti viime viikon A-Studiossa paljastamalla, että hän tarkoituksella ja tietoisesti rikkoo vaalirahoituslakia. Perusteena hän käytti sitä, että rikkomisesta ei ole erikseen säädetty rangaistusta.

Eri viranomaistahot rikkovat lakeja maassamme tietoisesti, miksei sitten kansanedustajatkin.
Laillisuusvalvojilta lakeja rikkoneet viranomaiset, saavat pääsääntöisesti huomautuksia asiakkaan kanneltua viranomaisesta, joten niillä ei ole mitään vaikutusta ja laittomuudet jatkuvat.

Kehoittaisinkin arvoisaa Panu Laturia kiinnittämään huomiotaan viranomaistahojen lakien rikkomiseen, joka on todella yleistä maassamme ja rikkoo kansalaisten oikeusturvaa.
EIT on antanut lukuisia tuomioita Suomelle ihmisoikeusloukkauksista.

Kotisivuillani on omakohtainen kokemus, jossa viranomaiset veivät kyseenalaisin keinoin työnantajan minulle maksamat vahingonkorvaukset.

http://user.personal.fi/private/Yhteiskuntakriittinen/juttu/

Sponsoroinnista

By Peppe (inte verifierad) 13.05.2008

Voisit, Panu, julkisesti ottaa kantaa myös valtiosihteeri Raimo Sailaksen viime vuonna Louise ja Göran Ehrnroothin säätiöltä (=Casimir Enrnrooth) saamaan 50.000 euron "tunnustuspalkintoon"! On kummallista, ettei Suomen poliittisesta eliitistä kukaan ole asiassa vielä mitään lausunut. Tai ehkei se niin kummallista olekaan...

Kalli ei ole ainoa

By Timo Laaninen (inte verifierad) 13.05.2008

Käykääpä tutkimassa kaikkien muidenkin kansanedustajien rahoitusilmoitukset oikeusministeriön nettisivuilta. Kalli ei ole ainoa. Aivan samanlaisen ilmoituksen on tehnyt mm. kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi. Kallin synti oli, että hän kertoi avoimesti menettelyn, jota monet muut ovat kaikessa hiljaisuudessa noudattaneet. Jos käytäntöä halutaan muuttaa, lakia pitää uudistaa.

"Perusteena hän käytti

By Ari Heikkinen (inte verifierad) 13.05.2008

"Perusteena hän käytti sitä, että rikkomisesta ei ole erikseen säädetty rangaistusta."

Kalli on aivan oikeassa. Jos jokin teko ei ole rangaistavaa, se ei ole laitonta, piste.

Koko asiasta pitäisi käydä kunnollinen keskustelu, koska myös omasta mielestäni sellaiset lait joiden rikkomisesta ei seuraa mitään rangaistusta ovat täysin idioottimaisia ja turhia.

Mutta kaikkien tiedossahan on, että nämä kyseiset lait (joiden rikkomisesta ei seuraa mitään rangaistusta) ovat pääasiassa säädetty viranhaltijoille (ettei sellaisesta riesasta kuin laki tarvitse piitata), joten en usko että niitä tullaan lainsäädännöstä poistamaan.

"Niin kauan kun

By Ari Heikkinen (inte verifierad) 13.05.2008

"Niin kauan kun eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalli kieltäytyy kertomasta, kuka hänen salainen tukijansa on, vaalirahoituslakia voi kutsua Lex Kalliksi. Juuri tällaisten tapausten ja epäilyksien estämiseen laki on nimittäin tarkoitettu."

Lisäisin vielä sen, ettei ko. laki ole tarkoitettu estämään mitään. Miten tyhmiä ihmiset voivat olla?

Itse asiassa, näille laille (joiden rikkomisesta ei seuraa mitään rangaistusta) on olemassa vain kaksi järkevää selitystä:

1. lait ovat tarkoituksella kirjoitettu niin, että viranomaisten (ja joissain tapauksissa kansalaisten) tarvitsee noudattaa niitä vain "näennäisesti"

2. kyse on lainsäätäjien ammattitaidottomuudesta

Ihmiset ja niiden edustajat

By Elias Aarnio (inte verifierad) 20.05.2008
Ari Heikkinen wrote:

Itse asiassa, näille laille (joiden rikkomisesta ei seuraa mitään rangaistusta) on olemassa vain kaksi järkevää selitystä:

1. lait ovat tarkoituksella kirjoitettu niin, että viranomaisten (ja joissain tapauksissa kansalaisten) tarvitsee noudattaa niitä vain "näennäisesti"

2. kyse on lainsäätäjien ammattitaidottomuudesta

Minäpä täältä miltei rivikansalaisen näkökulmasta totean, että ilmeisesti tavallisen homo sapiensin ja homo politicuksen ero on jotakuinkin se, että jälkimmäisen mielestä on OK, että vaikka itse käyttää korkeinta mahdollista regulatiivista valtaa, sitä ei vahingossakaan kohdisteta omaan heimoon. Auktoriteettiuskoisten mielestä homo politicus on lähtökohtaisesti korkeammalla tasolla moraalisesti. Jokainen täysijärkinen näkee nyt, että näin ei missään tapauksessa ole - pikemminkin päinvastoin.

Kyse ei ole lainsäätäjien ammattitaidottomuudesta vaan heidän täydellisestä reflektiokyvyttömyydestään asian suhteen.

On perin mielenkiintoista, että asiasta käytävä keskustelu ei enää ole kansanradio-tyyppistä herravihaa, vaan liikumme edustuksellisen demokratian oikeutuksen peruskysymysten äärellä.

On selvää, että tavoitteena tulee olla mahdollisimman suuri läpinäkyvyys. Avoimen yhteiskunnan vastustajia on monenlaisia. Nyt olemme saaneet maistiaisia rahan vallasta. Rahoituslain rikkominen tulee sanktioida riittävän raskaasti, jotta poliittiselle urabroilerille tehdään moinen riskinotto taatusti kannattamattomaksi.