Vaalirahoitus saatava kokonaan avoimeksi

–  kirjoittanut Tarja Cronberg 04.06.2008

Sain eilen konkreettisesti kokea median kyltymättömän kiinnostuksen vaalirahoituskysymystä kohtaan. Astuessani ulos ryhmähuoneesta eduskuntaryhmän ylimääräisestä ryhmäkokouksesta jouduin välittömästi median piirittämäksi. Toimittajat halusivat tietää mitä mieltä Vihreät on tilanteesta. Riittääkö välikysymys meille? Ja jos oppositio ei sitä jätä - mikä on tilanne tätä kirjoittaessani - mitä sitten? Joku vielä irvaili että jättävätkö sitten Vihreät?


Opposition tekemä välikysymys olisi ollut hyvä keino edetä asian selvittelyssä. Tosin on muistettava, että nyt ei kysymyksessä ole hallitus-oppositio-asetelmasta. Politiikan uskottavuus on palautettava. Kantamme on selkeä. Vaalirahoitusta koskevien sääntöjen selkiyttämisen on johdettava siihen, että paitsi ehdokkaiden, myös puolueiden ja puolueita lähellä olevien järjestöjen rahoituksesta tulee jatkossa avointa ja läpinäkyvää.

Vaalirahoitus sinänsä on aivan hyväksyttävää samoin kuin ovat olleet sen lähteet. Ongelma on siinä, että poliittisen toiminnan rahoituksen julkisuus on Suomessa tähän mennessä toteutunut luvattoman huonosti, huonommin kuin esimerkiksi kaikissa muissa Pohjoismaissa. On tiedettävä kuka rahoittaa ja ketä. Tällöin voidaan päätöksentekoa seurata ja tarvittaessa kyseenalaistaa,

Vihreiden edustajien vaalirahoitusilmoitukset on tehty asianmukaisesti - myös Vihreiden listalta eduskuntaan valitun Merikukka Forsiuksen osalta. Vihreät on myös julkistanut puolueen vaalirahoituksen netissä. Samaa suoraselkäisyyttä toivomme myös muilta puolueilta. Sillä jos näin ei toimita, syntyy vaikutelma, että asiassa todellakin on jotain salattavaa. Eihän ole?

Olin kuvitellut, että jokainen poliitikko olisi jo sisäistänyt kriisiviestinnän perussäännön: kriisissä kannattaa asiat aina kertoa niin kuin ne ovat tapahtuneet, heti ja mahdollisimman totuuden mukaisesti. Vaalirahoitusta koskeva jupakka ei olisi pitkittynyt ja sotkeutunut tällä tavalla, jos näin olisi toimittu.

Vaalirahoitusta koskeva lainsäädäntö on saatava kuntoon tuleviin europarlamenttivaaleihin mennessä. Lakiin tullaan asettamaan myös sanktiot. Nykyinen laki on osoittanut, että ilman sanktioita houkutus lain kiertämiseen on liian suuri. Ehkä viimeistään silloin politiikassa päästään takaisin normaaliin päiväjärjestykseen.

vaalirahoitus

By Vihreitä arvostava, muttei Vihreisiin kuuluva (ei varmistettu) 04.06.2008

Tutustuin juuri Vihreiden täällä netissä julkaisemiin vaalirahoitustietoihin. Todella avointa ja selkeää - ei niinkuin monilla muilla: isoja ladattavia PDF-tiedostoja, joita ei todellakaan pysty vanhemmilla koneilla ja/tai hitaammilla/mobiileilla yhteyksillä kovin nautittavasti selaamaan, vaan suoraan nettisivulla. Täydet kymmenen pistettä ja papukaijamerkki! Vihreistä on ehkäpä nousemassa Suomen toinen muutosliike (se suurempi) , Perussuomalaisten lisäksi. Ja Vihreillä on toisaalta myös se etulyöntiasema että ilmastonmuutoksen hidastaminen, ja muutkin ympäristöarvot, ovat vahvat. Siis, summa summarum: Vahvat arvot + avoin rahoitus + 'vastarinta' = menestys...

Tukirahat ja mainoksien palstamillimetrit

By Kerttuli (ei varmistettu) 05.06.2008

Vaalirahoituskeskustelussa puhutaan kuinka paljon rahaa on ollut ja mistä tuki, joita on tehdyissä vaalirahoitusilmoituksissa käytetty, on tullut.

On ollut havaittavissa, etteivät ilmoitetut varat (ehdokkaan omat ja muualta saadut) ole mitenkään voineet riittää siihen kaikkeen mainostamiseen, joka on ollut näkyvissä. Ehdokas on esiintynyt pylväsmainoksissa, lehti-ilmoituksissa, televisiossa, radiossa, esitteissä, järjestämissään tilaisuuksissa jne. On vaalimökki tai umpeen teipattuja asuntoauto tai molemmat. Laskuista ei muutamalla tuhannella eurolla selviä, ei edes muutamalla kymppitonnilla.

Kuinka paljon on jätetty hämäryyksien verhoamien tukiyhdistysrahojen lisäksi kokonaan kertomatta? Terminä vaikka harmaa vaalirahoitus?

Vaalirahoitusilmoituksen tekijälle helpotukseksi lomakkeeseen täytettäväksi kaksi saraketta: tulot ja menot, Selkeästi, niinkuin kirjanpidossa jokainen pienikin yritys ne tekee.
Vai olisiko parempi, että jokaisen ehdokkaan tulee ottaa käyttöönsä vaalien ajaksi erillinen pankkitili, josta saatavaa tiliotetta käytetään vaalirahoitusilmoituksena?

pekkarinen

By Nimetön (ei varmistettu) 09.06.2008

Onkohan kukaan koskaan mahdollisesti jaksanut miettiä/perehtyä puolueaktiivi Pekkarisen taustoihin liittyen häneen motiiveihinsa ajaa lähes yhden miehen liikkeenä vastoin kaikkia järkisyitä tai tutkimustietoa turvetuotannon, vesivoiman yms. rakentamista.

Terveiset tutkivalle journalismille.