Keskustelu vaalirahoituksesta käy kuumana. Kansanedustajat astuvat ulos kaapeistaan vauhdilla mediakohun säikäyttäminä. Uusia avauksia läpinäkyvyyden parantamiseksi esitetään niin rivakasti, että harkinta tuppaa unohtumaan.

Iltalehden verkkoversiossa julkaistu ympäristöministeri Lehtomäen (kesk.) ehdotus siitä, että vaaleissa tarvitsisi julkistaa vain yli 10 000 euron tuet, oli täysin suhteellisuudentajuton.

Kymmenentuhatta euroa on paljon rahaa. Ovatko kansanedustajat niin hyvätuloisia, että he pystyvät tekemään riippumatonta politiikkaa tällaisia summia salaisesti saadessaan? Mielestäni on äänestäjän etu, että julkistamisvelvollisuus on mahdollisimman alhainen, sillä lahjoittajan julkistaminen antaa ainakin jonkinlaisen mahdollisuuden valvoa sitä, että kansanedustaja ei kiitollisuudenvelasta aja lahjoittajan etua.

Vihreissä 10 000 euron kampanja on suuri kampanja. Se on suuri myös sille uudelle ehdokkaalle, jolla ei ole rikkaita kavereita tai taustallaan erilaisia hämäriä yhdistyksiä, kuten Kehittyvien Maakuntien Suomi. Siksi on myös tavallisen ehdokkaan etu, että ilmoituksen vaatima summa on mahdollisimman
alhainen.

Vaalirahoituslaki on uudistettava. Julkaisukynnys on säilytettävä 1 700 eurossa tai laskettava. Yhdeltä lahjoittajalta tulevat summat on laskettava yhteen. Myös tukiyhdistysten saamat lahjoitukset on kerrottava samoin periaattein.

Vaalikampanjat ovat viime vuosina kasvaneet tavallisen, ehdokkaaksi haluavan ihmisen tavoittamattomiin. Siksi kannatan pääministeri Vanhasen ehdotusta siitä, että lahjoitukset rajoitettaisiin 3 000 euroon per lahjoittaja.

Samalla kampanjan kustannuksille kokonaisuudessaan olisi asetettava katto. Eduskuntavaaleissa järkevä kampanjakatto olisi 10 - 20 000 euroa. Se asettaisi ehdokkaat lähemmäs samaa viivaa.

Suomi on kuuluisa siitä, että meillä on alhainen korruptio. Älkää, hyvät kansanedustajat, nyt pilatko mainettamme.