Puolue on kiinteä liitto, joka koostuu rekisteröidyistä paikallisyhdistyksistä, kunnallisjärjestöistä, piirijärjestöistä ja valtakunnallisista yhdistyksistä.
Paikallisyhdistyksen toiminta-alueena on yksi tai useampi kunta tai kunnanosa. Paikallisyhdistyksen jäseniä ovat henkilöjäsenet.
Paikallisyhdistyksen tehtävä on edustaa puoluetta toiminta-alueellaan. Paikallisyhdistys voi olla myös puolueen valtakunnallisen jäsenliiton paikallisyhdistys.
Mikäli kunnan alueella toimii useita paikallisyhdistyksiä, voivat kunnan alueella toimivat paikallisyhdistykset perustaa rekisteröidyn kunnallisjärjestön, tai puoluehallitus voi päättää, mikä paikallisyhdistys hoitaa kunnallisjärjestön tehtäviä.
Mikäli kunnan alueella toimii vain yksi paikallisyhdistys, katsotaan sen olevan kyseisen kunnan kunnallisjärjestö.
Kunnallisjärjestön tehtävät on lueteltu 12 §:ssä.
Piirijärjestön toiminta-alueena on eduskuntavaalien vaalipiiri. Piirijärjestön jäseniä ovat sen toiminta-alueen paikallisyhdistykset.
Piirijärjestön tehtävät on lueteltu 11 §:ssä.
Valtakunnallisiksi yhdistyksiksi katsotaan sellaiset yhdistykset, joilla on jäseniä vähintään neljän piirijärjestön alueella. Valtakunnallisen yhdistyksen toiminta-alueena on koko maa.
Valtakunnalliset yhdistykset ovat joko henkilöjäsenyhdistyksiä, jolloin niiden jäseniä ovat vain henkilöjäsenet, tai liittomuotoisia.
Liittomuotoisia valtakunnallisia yhdistyksiä kutsutaan näissä säännöissä liittojärjestöiksi. Liittojärjestön jäseniä ovat liittojärjestön paikallisyhdistykset sekä mahdolliset suorat henkilöjäsenet.
Puolueen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä rekisteröity paikallisyhdistys, kunnallisjärjestö, piirijärjestö tai valtakunnallinen yhdistys, joka hyväksyy puolueen periaateohjelman ja säännöt ja täyttää muut 7 §:ssä mainitut edellytykset. Varsinaisia jäseniä kutsutaan näissä säännöissä jäsenyhdistyksiksi.
Jäsenyhdistyksen hyväksymisestä ja erottamisesta päättää puoluevaltuuskunta.
Puolueen kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yksityishenkilö tai oikeustoimikelpoinen yhteisö. Kannatusjäsenillä ei ole äänioikeutta.
Kannatusjäsenen hyväksymisestä ja erottamisesta päättää puoluehallitus.
Henkilöjäsenet kuuluvat johonkin paikallisyhdistykseen tai valtakunnalliseen yhdistykseen. Sama henkilöjäsen voi olla halutessaan useamman yhdistyksen jäsen.
Henkilöjäsenen hyväksymisestä ja erottamisesta päättää paikallisyhdistys tai valtakunnallinen yhdistys siten kuin sen säännöissä määrätään.
Jäsenyhdistys tai kannatusjäsen voidaan erottaa, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvollisuudet, joihin jäsen on puolueeseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään puolueessa tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut puoluetta tai ei enää muutoin täytä laissa taikka näissä säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.
Puolueen jäsenyhdistykseen kuuluva henkilöjäsen ei voi kuulua toiseen puolueeseen tai olla ehdolla toisen puolueen listoilla vaaleissa. Jäsenyhdistyksen on erotettava tällainen jäsenensä. Ellei jäsenyhdistys erota jäsentä, voi valtuuskunta erottaa jäsenyhdistyksen puolueesta.
Valtakunnallisilta ja paikallisyhdistyksiltä kannetaan jäsenmaksua kustakin yhdistyksen henkilöjäsenestä jäljempänä kuvatulla tavalla.
Muilta puolueen jäsenyhdistyksiltä ei kanneta jäsenmaksua.
Jäsenyhdistyksen henkilöjäsen maksaa vuosittain jäsenmaksun, joka sisältää sekä henkilöjäsenen jäsenmaksun jäsenyhdistykselle että jäsenyhdistyksen jäsenmaksun puolueelle kyseisestä henkilöjäsenestä.
Henkilöjäsenten maksamaa jäsenmaksua kutsutaan näissä säännöissä perusjäsenmaksuksi. Vähävaraisilta henkilöjäseniltä perittävää alennettua jäsenmaksua kutsutaan alennetuksi jäsenmaksuksi.
Puoluekokous päättää vuosittain:
Mikäli jäsenyhdistys ei ole säännöissään siirtänyt jäsenmaksuista päättämistä puoluekokouksen tehtäväksi, puoluekokous päättää vain yhdistykseltä puolueelle tulevan jäsenmaksuosuuden suuruuden.
Puolueen kannatusjäsenet maksavat vuosittain kannatusjäsenmaksun, jonka suuruuden päättää puoluekokous.
Puoluehallitus voi päättää, että luottamustoimiin valittujen henkilöiden tulee maksaa kokouspalkkioistaan tietyn suuruinen luottamushenkilömaksu puolueelle.
Piirijärjestö
Puoluehallituksen nimeämä kunnallisjärjestö