Vaalirahoitus avoimeksi jo kunnallisvaaleissa

–  by Panu Laturi 14.05.2008

Puolueiden pitäisi sitoutua jo kunnallisvaaleissa ilmoittamaan myös ehdokkaidensa tukiryhmien lahjoitukset. Ehdokkaiksi ei pitäisi ottaa sellaisia, jotka eivät tähän suostu.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli on saamassa nyt aikaan sen, että vaalirahoituslaki vihdoin korjataan tukiryhmien rahoituksen julkisuuden sekä rangaistavuuden osalta. Uudistus ei kuitenkaan todennäköisesti ehdi valmiiksi kunnallisvaaleihin.

Tämän takia politiikan uskottavuuden kannalta en näe muuta vaihtoehtoa kuin sen, että puolueet ja heidän ehdokkaansa sitoutuvat jo ennen kunnallisvaaleja siihen, että kaikki valitut valtuutetut julkistavat oman sekä tukiryhmänsä rahoituksen syksyn kunnallisvaaleissa.

Tämä sisältäisi kaikkien niiden lahjoittajien nimet, jotka ovat lahjoittaneet yhteensä yli 1 700 euroa, riippumatta siitä onko lahjoitus tullut kerralla vai useammassa erässä. Puolueiden puolelta sopiva sanktio olisi se, että niille valtuutetuille, jotka eivät rahoitustaan julkista, ei myönnettäisi mitään lautakuntapaikkaa.

Voin jo nyt Vihreiden puolesta luvata tämän toteutuvan. Vihreät ovat lisäksi jo edellisissä eduskunta- ja kunnallisvaaleissa asettaneet lahjoitusten julkistamisrajaksi 1 000 euroa.

Toivon, että muut puolueet sitoutuisivat tähän mahdollisimman nopeasti ja ilmoittaisivat sitoumuksestaan julkisesti, jotta jokaisella ehdokkaalla olisi ajoissa tieto näistä pelisäännöistä.

Timo Kallin tämänpäiväinen ilmoitus siitä, että hän palauttaa vaalirahansa on hatunnoston arvoinen. Ihmetystä kuitenkin edelleen herättää, kuka salainen lahjoittaja on ollut? Palautus asettaa myös muut salaisia lahjoituksia tukiryhmilleen saaneet edustajat täysin uuteen asemaan. Joko olisi edustajien aika kertoa, kenen joukoissa seisovat ja lauluja laulavat - tai sitten palauttaa saamansa tuet.

Ps. En myöskään ole yhtään yllättynyt siitä, että kokoomus on ollut hiljaa koko asiasta. :)

vaalirahoituksesta ja muusta populismista

By Pasi (not verified) 14.05.2008

Avoimuus kunniaan ja populismi hiiteen!!

kasveille ja muille vihreille. Teillä sitä on otsaa tehdä populismia joka aiheesta. Nyt tästä vaalirahoituksesta. Eihän se ole teiltä pois jos joku haluaa rahoittaa kansanedustajien vaalityötä. Tiedätte sen hyvin itsekkin. irtopisteiden keruuta, siirtykää oppositioon, siellä saatte vastustaa ja vinkua kaikesta, ettekä ole esteenä järkeville hankkeille.

Sitten voitte aloittaa vaikkapa kasvien keruun, nythän niitä nousee maasta ja sen jälkeen ajella polkypyöräillä ympäri eduskuntataloa, jos ei ole muutakaan tekemistä.

Santioon täsmennystä: ehdokkuuden pitäisi riittää sanktioon

By Elias Aarnio (not verified) 14.05.2008

Tuhat euroakin on iso raha pienemmissä kunnissa. Sitä voisi laskea puoleen eli 500 euroon.

Tuo sanktio kaipaisi täsmennystä: joko niin, että _ehdokkaalle_, joka ei julkista rahoitustaan ei myönnetä lautakuntapaikkaa (kaikista ehdokkaistahan ei tule valtuutettuja mutta heistä voi tulla lautakunnan jäseniä) tai niin, että puolueelle tai vaaliliitolle, jonka listalla oleva ehdokas ei julkista vaalirahoitustaan ei myönnetä lautakuntapaikkoja.

Jälkimmäinen vaihtoehto on aika raju, mutta vaikuttaa houkuttelevalta.

Vaalirahoituksen verotus

By tapsa (not verified) 21.05.2008

Kun politikot saavat vaalivustusta lahjaksi.Mahtavatko he maksaa lahjaveroa.
Jos minä saisin niin suuria rahasummia,joutuisin maksamaan lahjasta lahjaveroa.

Ei riitä että

By Lake (not verified) 04.06.2008

Ei riitä että vaalirahoituksesta tehdään julkista.

Vaalirahoitus pitäisi järjestää niin että kaikki saadut tuet menisivät samaan kassaan josta se jaettaisiin kaikille edustajaksi pyrkiville tasan. Näin ei tulisi eriarvoisuutta edustajaksi pyrkivien välillä.