Vihreät Euroopassa ja maailmassa

Vihreät toimivat kuntien ja valtakunnallisen tason lisäksi myös muualla – haluamme vaikuttaa asioihin myös Euroopan ja koko maailman tasolla. Ympäristöongelmat eivät jää kansallisten rajojen sisään, ja nykyisin olemme useimmissa muissakin asioissa osa niin globaalia kansalaisyhteiskuntaa kuin verkottunutta maailmantalouttakin, halusimmepa tai emme.

Euroopan parlamentissa Vihreitä edustaa Satu Hassi, joka toimii Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmässä. Parlamentin 5. suurimmassa ryhmässä toimii 42 meppiä 13 eri maasta.

Satu Hassi on toiminut meppinä vuodesta 2004 ja on ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunnan varapuheenjohtaja. Lisäksi hän on ilmastonmuutosta käsittelevän väliaikaisen valiokunnan jäsen ja teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan varajäsen. Satu on ollut erityisen aktiivinen ilmastopolitiikassa ja ympäristöasioissa aina Itämerestä liikenteeseen. Lisäksi hän on tehnyt paljon töitä mm. uuden kemikaalidirektiivi REACH:in parissa ja ruokaturvallisuus-asioissa.

Vihreä parlamenttiryhmä toimii parlamenttityön lisäksi muullakin tapaa aktiviisesti mm. ilmastonmuutoksen puolesta.

Lue lisää kampanjoista:

Ilmastonmuutos – Stop Climate Change
Ruoka – Food Culture
Liikenne – Soft Mobility

Suomen vihreät ovat aktiivisia myös Euroopan vihreässä puolueessa. Vihreät muodostivat ensimmäisenä virallisen puolueen eurooppalaisella tasolla. Puolueeseen kuuluu nyt 31 jäsenpuoluetta 29 maasta ympäri Eurooppaa – Irlannista Georgiaan ja Maltalta Norjaan. Itämeren alueen vihreillä on oma verkostonsa Baltic Sea Greens.

Globaalisti vihreät tekevät yhteistyötä vapaamuotoisemman Global Greens-verkoston kautta, johon kuuluu sekä aasialaisia, afrikkalaisia, amerikkalaisia että eurooppalaisia vihreitä puolueita. Global Greens järjestää seuraavan yhteisen kongressin kaikille maailman vihreille Sao Paulossa, Brasialiassa 1.-4. toukokuuta 2008.



Yhteystiedot:

Vihreät

Fredrikinkatu 33 a, 00120 Helsinki
puh. 09-5860 4157
fax. 09-5860 4161

Kansainvälisten asioiden sihteeri / MEP Hassin avustaja Tanja Remes
tanja.remes@vihreat.fi
gsm +358 40 8221 680

MEP - Brysselin toimisto

satu.hassi@europarl.europa.eu

MEP Satu Hassi
European Parliament
Rue Wiertz
ASP 08G169
B-1047 BRUSSELS
BELGIUM