Huomaan, että kampanjan viimeinen viikko on lähtenyt käyntiin. Tällä hetkellä jokainen ehdokas ajattelee olevansa kansanedustaja ensi viikolla. Esitteistä otetaan lisäpainoksia ja viimeiset rahat kaivetaan vaalipäivän lehtimainoksia varten.

Nimimerkki Vaalitarkkailija lymyilee Vihreiden vaalikampanjan kulisseissa ja kirjoittaa huomioita niin asiasta kuin sen vierestäkin.
Ilkan päätoimittaja Kari Hokkanen neuvoo kolumnissaan poliitikkoja: "On osattava olla kohtelias, rohkea ja röyhkeä." Vihreät täyttävät hyvin kaksi ensimmäistä määrettä, mutta röyhkeyden kanssa on opettelemista. Eero Heinäluoma näytti meille viikonloppuna mallia, miten politiikkaa tehdään. Kun SAK päätti hyllyttää vaalimainoksensa, Heinäluoma suostui kommentoimaan syntynyttä kohua vain ollessaan pilkillä!
Viime perjantain Vihreä Lanka päätyi monen ehdokkaan kotona saunan pesään jo lauantaina. Uhkarohkea lehti oli päättänyt ennustaa vihreät läpimenijät maan eri vaalipiireistä.